sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Melkein Maya

Tein männä talvena siskolleni Maya-korun samalla mallilla kuin tämä koru. Riipuksen tilalla oli tietenkin Maya-kello. Sittemmin hänenkin koruunsa on ilmestynyt riipus ja Maya-kello jatkaa tehtäväänsä helistimenä. Malli oli tosiaan niin kiva, että tein sekalaisista kivihelmstä ja hopeoidusta langasta vastaavanlaisen.








Samoilla vauhdeilla syntyi vielä rannekorukin. Pitkien korujen kuvaaminen on todella vaikeaa! Tämä on sellainen napaan asti yltävä malli.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Vielä keltaista

Sain vihdoinkin viikonloppuna valmiiksi nämä keskeneräiset projektit. Kelttikukasta onnistui vasta toinen versio (piti tilata välillä oikean kokoinen veivi), hopea loppui kertaalleen jne... Hopeaa ja keltaisia kiviä (olisiko "jadea"?). Kaulakorussa muinaisketjua ja kelttikukka.




sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Siemenhelmiä ja kuparia

Esittelen välillä yhden vanhan tekeleeni, koska en ole sitä aiemmin missään esitellyt. Hurahdin koruharrastukseen loppuvuodesta 2009. Aloitin koruilun siemenhelmitöillä. Tammikussa 2010 aloitin työväenopiston korukurssin ja aloin harjoitella metallitöitä kuparilla. Tähän koruun halusin yhdistää siemenhelmiä ja kuparia. Sain sen valmiiksi loppukeväästä 2010. Auringonkukkariipuksesta ei tullut ihan sellaista, kun suunnittelin, mutta olen kuitenkin aina välillä käyttänyt korua.